Kestävä metsästysmatkailu luo elinkeino-mahdollisuuksia pohjoisille syrjäseuduille
Metsästysturismilla voi olla merkittävä rooli Pohjois-Euroopassa. Sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävä matkailu on tärkeä osa pohjoisten alueiden elinkeinoelämää. Nyt viiden pohjoisen maan tutkijoita ja kehittäjiä yhdistävä projekti, North Hunt, pyrkii löytämään toimivia käytäntöjä metsästykseen liittyvälle matkailulle.
-Monikansallinen yhteistyö mahdollistaa parhaiden käytäntöjen benchmarkaamisen sekä kansainvälisen tiedonvaihdon. Metsästyksen sosioekonomisten ja kulttuurillisten olosuhteiden tutkimus on jo käynnistynyt, toteaa projektin ja Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin johtaja professori Sami Kurki.
Metsästysmatkailu voi olla yksi mahdollinen ratkaisu kestävään riistakantojen hallintaan tuoden samalla kaivatun tulonlähteen pohjoisille alueille. Metsästysmatkailu on työvoimakeskeistä ja hyödyttää täten usein etenkin syrjäisten alueiden elinkeinotoimintaa.
NorthHunt kokoaa useat sidosryhmät sektorin kehittämistä varten. Etenkin Pohjoismaissa, joissa metsästysseuratoiminta on aktiivista ja yleiset metsästysoikeudet laajat, metsästysmatkailun tulee sopeutua paikalliseen metsästyskulttuuriin.
-Tämän vuoksi sekä metsästysseurat että metsästysmatkailuyrittäjät ovat kiinteästi mukana projektissa ja kestävien metsästysmatkailutuotteiden kehittämisessä kaikissa viidessä maassa, professori Kurki selittää ja lisää:
-Sektorin todellisen taloudellisen merkityksen arvioimiseksi kaivataan luotettavia tunnuslukuja metsästysmatkailun yrittäjyystoiminnan rakenteesta ja metsästysmatkailijoiden kulutuksesta. Tutkimustieto taloudellisista faktoista tukee investointeja ja päätöksentekoa. NorthHunt vertaa myös eri maiden riistaseurantajärjestelmiä, jotta ekologinen kestävyys voidaan turvata.
North Hunt (Sustainable hunting tourism – business opportunity in Northern Europe) on kolmivuotinen, 1,1 miljoonan euron projekti, jota rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto osana Northern Periphery 2007-2013 -ohjelmaa. Projektissa kehitetään kestävää metsästysmatkailua Euroopan pohjoisilla syrjäseuduilla. NorthHunt –projektiryhmä toimii vuosina 2008-2010 Suomessa, Ruotsissa, Islannissa, Skotlannissa ja Kanadassa. Koordinaattorina toimii Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Suomen toinen partneri on Siika-Pyhäjokialueen koulutuskuntayhtymä, Haapaveden ammattiopisto.
Tarkempaa tietoa projektin eri vaiheista on saatavilla internet-sivuilla: www.north-hunt.org.
Lisätiedot: Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti:
Susanna Keskinarkaus, viestintä ja tutkimus
Puh. 050 – 415 1153, susanna.keskinarkaus@helsinki.fi
Anne Matilainen, projektin hallinto ja tutkimus
Puh. 050 – 415 1156, anne.matilainen@helsinki.fi
Yrittäjäyhteistyö:
Markus Muuttola Haapaveden ammattiopisto
Puh. 044 - 7692 476, markus.muuttola@hao.fi

